Skip to content

Asiakascase: Yrityskylä Pirkanmaan puhtaat tilat oppimiseen

Nuorten yrittäjyys ja talous NYT ry tarjoaa toiminnallisia ja elämyksellisiä oppimissisältöjä kouluille ja oppilaitoksille. Järjestön tunnetuimpia ohjelmia ovat Yrityskylät, joissa kuudes- ja yhdeksäsluokkalaiset pääsevät kokeilemaan päivän ajan erilaisia ammatteja. Yrityskylässä oppilaat työskentelevät pienoisyhteiskunnassa oikeiden yritysten rooleissa, hoitavat työtehtäviä, saavat palkkaa…

Asiakascase: Suomen ilmailumuseon puhtaus uudelle tasolle Tasolaisten avulla

Suomen ilmailumuseo, joka sijaitsee Vantaalla aivan Helsinki-Vantaan lentoaseman tuntumassa, on valtakunnallinen vastuumuseo, jonka tehtävänä on muun muassa kehittää ja edistää ilmailun kulttuuriperintötyötä. Museo on avattu yleisölle 1980-luvun alussa. Vuonna 2024 museo rikkoi 50 000 kävijän rajan, joka on sen historian…

Asiakascase: Keravan Energian pitkäaikainen yhteistyö Tasolaisten kanssa

Keravan Energia on vakiinnuttanut asemansa modernina energiayhtiönä, jonka tavoitteena on tarjota hyvinvointia nykyaikaisilla ja vastuullisilla energiaratkaisuilla. Yhtiön kiinteistöpäällikkö Erkki Waarala kertoo, että noin kahdeksan vuotta sitten Keravan Energia siirtyi Tasolaisten asiakkaaksi yrityskaupan myötä. Siitä lähtien siivoussopimukset on uusittu kolmen vuoden…

Asiakascase: Autoilun museo

Kun astuu Auton ja tien museoon Mobiliaan, astuu ajoneuvojen historian kiehtovaan maailmaan. Ympäri vuoden auki oleva Auton ja tien museo Mobilia on tieliikenteen alan valtakunnallinen vastuumuseo, joka palvelee vuosittain noin 45 000 vierasta. Museo sijaitsee Kangasalla Pirkanmaan maakunnassa ja on…

Porrassiivousta taloyhtiön tarpeiden mukaan

Ammattitaidolla ja vastuullisesti suoritettu porrassiivous harvemmin antaa puheenaihetta. Hiljaisuus on taloyhtiön tilojen siisteyden kohdalla usein tulkittava merkiksi asukkaiden tyytyväisyydestä. Samaa mieltä on Taito Aliska, As. Oy Soppeenkuusen hallituksen puheenjohtaja, joka viittaa vanhaan sananlaskuun: “Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas.”…

Asiakascase: Toimivaa teollisuussiivousta

Monipuoliset tilat vaativat monipuolista siivousosaamista. Sandvik on Tampereella sijaitseva älykkäitä koneita valmistava yritys, jonka paikalliset tuntevat paremmin Tamrockina. Yrityksen toimitiloissa on paljon erilaisia toimintoja, joten myös siivouspalvelun on oltava monipuolista ja ammattitaitoista. Kiinteistöpäällikön tiimissä työskentelevä Heidi Nykänen kertoo, että siivoojilla…

Asiakascase: Urheiluliike arvostaa puhtautta

Tiitiset Oy on perheyritys, joka toimii kauppiaana tamperelaisessa Intersport Lielahdessa. ”Yrityksemme on toiminut 26 vuotta. Työllistämme noin 30 työntekijää. Myymme urheiluvälineitä, vaatteita ja jalkineita viikon jokaisena päivänä. Muutimme 1.8.2019 isompiin tiloihin lähemmäksi K-citymarket Lielahtea. Toimitilamme ovat kiinteistössä, johon tullaan sisään…

Taloyhtiön siivous toimii parhaimmillaan, kun sitä ei edes huomaa

Taloyhtiöiden porrassiivous ja yhteisten tilojen siisteydestä huolehtiminen ovat asioita, jotka puhuttavat - jos ne eivät toimi hyvin. Kun siivous hoidetaan ammattitaidolla ja vastuullisesti, ei kenelläkään ole asiasta huomautettavaa eikä siivoukseen edes kiinnitetä huomiota. Tämä hassulta kuulostava ilmiö pitää todella paikkansa…

Kun asukas saunoo – puhtaudesta ei voi tinkiä

Sauna on meille paikka, joka tarjoaa rentouttavan ja rauhallisen hetken arjen kiireiden keskelle. Saunominen on suomalaisille tärkeä rituaali ja paikkana lähes pyhä. Saunominen elää parhaillaan uutta kukoistuskauttaan uusien julkisten ja toinen toistaan upeampien julkisten saunojen avautuessa. Sauna on tarjolla yhteiseen…

Back To Top