Skip to content

Asiakascase: Jäätelötehtaan siivous vaatii laatua ja seurantaa

Asiakkaamme Kolmen Kaverin Jäätelö tekee niin sanotun super premium -luokan jäätelöä, jossa käytetään aitoja raaka-aineita ja myös kaikki makuaineet tehdään itse. Jäätelötehtaan uudehkot tuotantotilat sijaitsevat Helsingissä Kivikossa. Tilat on tehty ihan heitä varten ja tuotanto on pyörinyt Kivikossa noin kaksi ja puoli vuotta.

Siivouspalveluilla on tärkeä rooli tiloissa, joissa valmistetaan elintarviketuotteita. Kysyttäessä miten jäätelötehdas päätyi yhteistyöhön Tasolaisten kanssa, tuotannosta vastaava Micael Saranpää kertoo, kuinka heidän edellinen siivousyritys ilmoitti lopettavansa toimintansa kokonaan.

– Piti etsiä äkkiä uusi firma. Kuikuiltiin ja tutkittiin ketä löytyy. Otettiin kaksi firmaa haastatteluun ja niistä päädyttiin Tasolaisiin.

Yhteinen sävel

Yhteistyö Tasolaisten kanssa on sujunut nyt suunnilleen puolitoista vuotta.

– Aika nopeasti löytyi autonomisuus. Pikkuisen alkuun oli pientä ohjaamista ja muistuttamista siitä, miten meillä toimitaan. Se vaatii oman aikansa, että homma lähtee toimimaan yhtenäisesti, Saranpää kuvailee.

Siivousosaamisen lisäksi tärkeää on myös kyky sovittaa siivoustyö yrityksen päivittäiseen toimintaan. Tasolaisten siivoojat käyvät jäätelötehtaalla kerran viikossa. Pääosin siivous tapahtuu viikonloppuisin.

– Siivoojat hoitaa isomman skaalan siivoamisen tuotannossa. Yleensä perjantaina, lauantaina tai sunnuntaina. Jos aikataulussa on jotain poikkeavaa, me ilmoitellaan esimerkiksi jos porukka onkin töissä lauantaina. Myös toimistot hoidetaan samalla, Saranpää kertoo.

Elintarviketilan haasteet

Jäätelötehtaan tilat muodostuvat yhdestä isosta hallista, joka on ns. lohkottu kolmeen osaan. Pakkanen sekä varastot ovat erikseen. Tasolaiset vastaavat tuotantotilan puhtaanapidosta, mutta varastojen korkean hygienian alueen siivouksen he hoitavat itse.

Siivoustyöhön kuuluu paljon yleistä siivottavaa, mutta Saranpää mainitsee erityispiirteenä elintarviketuotannossa, ja varsinkin jäätelön valmistuksessa käytettävät ainesosat ja niistä syntyvän mahdollisen sotkun.

– Käytetään tuotannossa maitoproteiinia, kasviproteiinia ja kasvirasvaa, jota tulee helposti joka paikkaan. Ei olekaan aina niin helppoa. Harjaakin pitää käyttää aika rajusti välillä ja joudutaan myös karhentamaan lattiaa.

Laadun seurannassa mukana

Tuotteiden valmistusta ja pakkausta tuotantotiloissa valvotaan yrityksen itse määrittelemällä laatujärjestelmällä.

– Olemme laatineet laatujärjestelmän joka täyttää elintarviketuotannon tuoteturvallisuuden  laatustandardin FSSC 22000 vaatimukset. Toteutetaan ja seurataan laatujärjestelmää itse. Jos ei toteudu, joudutaan raportoida ja selvittää miksi ei toteudu, jonka jälkeen tehdään korjaavia toimenpiteitä. Tasolaiset pääsi myös mukaan meidän ensimmäiseen auditointiin, Saranpää mainitsee.

Tasolaisten kokemus näkyy

Yhteistyö ja kommunikointi osapuolien välillä on sujunut hyvin, mistä Saranpää kiittelee.

– Jotain asioita jos pyydetään hoitamaan erilailla, ne hoidetaan saman tien. Ei kuukauden tai kahden päästä vaan välittömästi.

Kolmen Kaverin Jäätelö suosittelee mielellään Tasolaisia siivouskumppaniksi ja Saranpää antaa erityismaininnan vielä pääkaupunkiseudun Tasolaisten palveluesimiehelle Taina Blomsterille.

– Olen huomannut että Tainalla on erityisen vahva kokemus siivouksesta ja paljon vinkkejä ja neuvoja. Olen kiitollinen esimiehestä, jolla on kokemusta ja näkemystä asioihin.

Tasolaisille asiakkaiden aktiivinen kuunteleminen ja niistä oppiminen ovat tekijöitä heidän laatuajattelun taustalla. Laatu ei ole tasolaisille vain arkikielen ilmaus, vaan se on osa tasolaisten perimää. Tasolaiset-laatulupaus koskee kaikkia asiakkaita. Se toimii ja vaikuttaa. Jokaisena päivänä.

Tasolaiset palvelee yritysasiakkaita monipuolisesti Uudenmaan ja Pirkanmaan alueilla. Tutustu palveluihin ja pyydä siivoustarjous.

Back To Top