Tasolaiset Oy:lle on 3.8.2026 myönnetty Ekokompassi-ympäristösertifikaatti. Sertifikaatti on tunnustus pitkäjänteiselle työllemme ympäristövastuullisuuden kehittämisessä. Se vahvistaa…
Tasolaiset laajentaa toimintaansa Kymenlaaksoon
Kymenlaaksoon on viimeisen vuoden aikana käynnistynyt useita uusia teollisuus- ja energiainvestointeja. Tasolaiset on palvellut asiakkaita maakunnassa jo jonkin aikaa Kouvolan alueella. Tämän vuoden aikana uusia asiakkuuksia on tullut myös Kotkan suunnalta. Kasvun myötä haluamme palvella asiakkaitamme entistä kattavammin koko Kymenlaaksossa.
Kymenlaakson toimintaa johtaa Tasolaiset Lahti Oy, mutta käytännön työ tehdään paikallisten osaajien voimin. Nimenomaan alueella asuvat ja työskentelevät siivousalan ammattilaiset tuntevat paikalliset tarpeet.
Kasvua uusista asiakkuuksista ja investoinneista
Toimitusjohtaja Mikko Saveliuksen mukaan laajentumisen taustalla on ennen kaikkea asiakkaiden tarpeisiin vastaaminen.
”Olemme palvelleet asiakkaita Kouvolassa jo pitkään. Kun toiminta laajentui tänä vuonna Kotkan alueelle, niin päätimme myös virallisesti laajentaa toimintaamme koko Kymenlaakson alueelle. Uusia asiakkuuksia on tullut erityisesti teollisuuden ja majoitusalan toimijoilta.”
Kymenlaaksossa on vuoden sisällä nähty useita uusia teollisuus- ja energiainvestointeja. Erityistä kiinnostusta ovat herättäneet datakeskushankkeet sekä vihreän siirtymän investoinnit Kouvolassa, Kotkassa ja Haminassa. Investoinnit lisäävät työvoiman ja yritysten määrää alueella, mikä kasvattaa myös siivous- ja muiden tukipalveluiden kysyntää.
”Jo investointien rakentamisvaihe on kasvattanut alueen taloudellista aktiivisuutta ja luonut kysyntää monille palveluille. Myös siivousalalla tämä on näkynyt uusina mahdollisuuksina ja lisääntyneenä tarpeena ammattimaisille puhtauspalveluille.”
Paikalliset osaajat ovat toimintamme vahvuus
Asiakasmäärän kasvaessa olemme palkanneet lisää työntekijöitä Kymenlaakson alueelle. Tasolaiset on rekrytoinut nimenomaan paikallisia ammattilaisia vastaamaan tähän kasvavaan palvelutarpeeseen.
”Yksi positiivisimmista havainnoistamme on ollut työvoiman korkea osaamistaso. Olemme löytäneet Kymenlaaksosta motivoituneita ja ammattitaitoisia tekijöitä, joiden avulla pystymme tarjoamaan asiakkaillemme laadukasta siivouspalvelua.”
Paikallinen henkilöstö mahdollistaa myös nopean reagoinnin asiakkaiden tarpeisiin sekä joustavan palvelun erilaisissa kohteissa.
Katse tulevaisuuteen
Kymenlaakso on perinteisesti ollut vahva teollisuusmaakunta, ja nyt alueelle rakennetaan myös useita uusia vihreän siirtymän investointeja. Haluamme jatkaa toiminnan kasvattamista Kymenlaaksossa ja palvella alueen yrityksiä pitkäjänteisesti.
Asiakkaidemme kasvava kiinnostus palveluitamme kohtaan on ollut tärkein syy toimintamme laajentumiselle. Haluamme olla jatkossakin luotettava kumppani, joka pitää yritysten tilat, kiinteistöt ja työympäristöt puhtaina ja turvallisina.
Siivouspalveluita yrityksille, kiinteistöille ja teollisuudelle
Tarjoamme Kymenlaakson alueella monipuolisia siivouspalveluita yrityksille, teollisuuskohteisiin, majoitusalan toimijoille sekä erilaisiin kiinteistöihin. Palveluihimme kuuluvat muun muassa:
- yrityssiivoukset
- toimitilojen ylläpitosiivoukset
- teollisuussiivoukset
- majoituskohteiden siivouspalvelut
- airbnb-huoneistojen siivous
- perus- ja erikoissiivoukset
- rakennus- ja loppusiivoukset
- kiinteistöjen puhtauspalvelut
Toimimme koko Kymenlaakson alueella, mukaan lukien Kouvola, Kotka ja Hamina.
Tasolaiset palvelee nyt koko Kymenlaakson alueella. Ota yhteyttä, niin rakennetaan juuri sinun tiloillesi sopiva puhtauspalveluratkaisu.